Rakastetaan erilaisuuksista riippumatta ❤ 🌈

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miten ihmisten erilaisuuksia pilkataan ilman mitään kunnollista syytä? Entä miten seksuaalisesta suuntautumisesta tai ihonväristä tuli ihmisten ”heikkoja” puolia?


Suomessa hehkutetaan, miten täällä kaikkien on hyvä olla. Että kaikki saavat olla sellaisia kun on, ilman pelkoa siitä, että joutuu kokemaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Näin ei kuitenkaan ole.

Esimerkiksi koulukiusaaminen kohdistuu usein henkilöön, joka on ns. ”erilainen”. Esimerkiksi jos EI ole valkoihoinen tai jos seksuaalinen suuntautuminen on jokin muu kuin hetero.


Onko se tasa-arvoa, jos ihmistä kohdellaan sukupuolen mukaan? Onko se tasa-arvoa, jos seksuaalinen suuntautuminen määrittää koko ihmisen? Onko se tasa-arvoa, jos ihonväri sallii sen, että sinua saa kiusata?

Entäpä, jos sinulla on sairaus, joka vaikuttaa ulkonäköösi? Olisiko se silloin tasa-arvoa, jos sinulle huudeltaisiin ja sanottaisiin kaikkea ilkeää vain ulkonäkösi takia? Ei, se ei ole tasa-arvoa. Tasa-arvoa on se, että kaikilla on samat oikeudet.


Ehdotan, että ihmiset kohtelisivat toisiaan hyvin eivätkä kiinnittäisi ensimmäisenä huomiota ulkonäköön tai ihonväriin. Miksi sinua kiinnostaisi, vaikka toinen ei ole samanlainen kuin sinä? Ei ihmisille voi olla niin vaikeaa kohdella toisiaan hyvin ja arvostaa ja rakastaa erilaisuudesta riippumatta.


Nemi Joronen 11 v.

KAIKKI SAAVAT OLLA OMIA ITSEJÄÄN! :)

Pietarin nähtävyydet

Rakensin Osman kanssa pienoismallin Amiraliteetistä. Muutkin 4.-luokkalaiset tekivät jostakin Pietarissa sijaitsevasta rakennuksesta pienoismallin. Amiraliteettiin tarvitsimme maitopurkkeja, vessapaperirullia, teippiä, liimaa, sakset ja värikyniä. Työ eteni nopeasti. Emme tehneet ihan suunnitelman mukaan, mutta ainakin minä olen tyytyväinen lopputulokseen. Työskentely sujui hyvin eikä lähes mikään mennyt pieleen. 

Kuuno Liminka, 4. luokka

Me teimme projektin Pietarin nähtävyyksistä. Tein parini kanssa Venäläisestä museosta työn. Valitsimme työn aiheen, koska se näytti helpolta, mutta ei ollut. Työhön käytimme seitsemää maitopurkkia ja A3-paperia, johon piirsimme työn julkisivun. Työn aloitimme tekemällä suunnitelman. Sitten me teimme seitsemästä maitopurkista rakennuksen muodon. Lopuksi teimme julkisivun ja kuvasimme työn. Projektin tekeminen oli kivaa mutta työlästä ja vähän vaikeaa.

Nella Voutilainen ja Sanni Mäkiranta, 4. luokka

8.–9.-luokkalaisten kulttuurivalinnainen



Oppilaat istuvat paikoillaan luokassa puhuen satunnaisen kuuloisista maista sekä kielistä. He ovat ilmeisesti muodostamassa jonkinlaista esitelmää ryhmissään. Tunnelma on rento ja leppoisa ollakseen oppitunti, eikä äänenvoimakkuuskaan nouse turhan korkeaksi.

Kyselemme oppilailta, millaista kulttuurivalinnainen on ollut tähän mennessä.



– Ollaan tehty englanninkielellä 10 Asiaa, joita tietää Suomesta -listan sekä listan ja videon esimerkkejä opastetuista koulu- tai arkitilanteista. Tällä hetkellä ollaan tekemässä maaesitelmää suomeksi, kertoo kahdeksasluokkalainen Sanni ja näyttää kurssin vihkoaan.



– Saadaan ite valita mistä maista ja kulttuureista tehään esitelmät ja mitä kerrotaan niissä, vastaa Laura, joka tekee Sannin kanssa esitelmän Saksasta


– Tunnit ovat mukavan rentoja eivätkä vie liikaa ajatusta, että se häiritsisi muuta koulunkäyntiä, toteaa samassa pöydässä istuva Neea, joka tekee Aadan kanssa esitelmää Tšekistä.


Kaikki tuntuvat tulevan hyvin toimeen, ja työnteko taitaa sujua tasaisen verkkaisesti. Onneksi kiirettäkään ei tunnu pitävän.

Opettaja Terhi Tyyskä kiertelee luokassa katselemassa oppilaiden työntekoa, ennen kuin palaa takaisin paikalleen.



Kulttuurivalinnainen kestää loppuvuoden ajan aina jouluun saakka.

Teksti ja kuvat: Maiju ja Elli, 8. lk

Ihmisiä on erilaisia, se on fakta. Kaikki koko luokasta eivät voi oppia samalla tavalla, istumalla puupenkillä tai kirjoittamalla muistiinpanoja. Meistä on harmillista, että oppilailta kielletään esimerkiksi musiikin kuuntelu, lattialla makaaminen tai vaikka muistiinpanojen piirtäminen. Joitakin musiikin kuuntelu voi auttaa keskittymään, ja joitakin mukavassa asennossa opiskeleminen auttaa parantamaan työn laatua. Joissain tapauksissa ajatus voi esimerkiksi harhautua siihen, kuinka epämukava penkkisi on, etkä pysty välttämättä keskittymään tärkeään opiskeluun.

Miksi haluaisit kieltää tämän? Tietenkään opettajat eivät voi tietää, mikä auttaa kutakin oppilasta. Oppilaan pitäisi itse tietää, miten oppii parhaiten, ja ajatella omaa parastaan. Sen ei pitäisi mennä niin, että peruskoulun aikana et voi opiskella niin, miten tuntuu parhaimmalta. Kukaan ei kuitenkaan ole aikuiselämässä pakottamassa sinua opiskelemaan tai tekemään yhtään mitään, ja sen takia itsenäinen työskentely pitäisi oppia jo aikaisemmin.

Hyötyjä hyvästä ja mukavasta opiskelutavasta/-tekniikasta on paljon. Jos opiskelu sujuu, arvosanat nousevat. Jos keskityt parhaimpasi mukaisesti, sisäistät asian paremmin ja saatat tajuta hankaliakin asioita. Hyötyjä hyvästä ja tarmokkaasta opiskelusta on tottakai paljon, ja ne ovat itsesäänselvyyksiä.

Mielestämme opettajien pitäisi lukea tämä teksti ja luottaa enemmän oppilaisiinsa.

Teksti: Anni ja Karoliina, 8. lk

Aktiivinen ilta koulussa

Lappeenrannan yksikössä järjestettiin liikunta- ja terveysmessut keskiviikkona 27. syyskuuta. Iltakouluna järjestetty tapahtuma kokosi yhteen paikallisia yhdistyksiä ja seuroja. 

Kaikki saapuivat koulun pihalle hyväntuuliseen puheensorinaan. Kuluneen päivän kuulumiset vaihdettiin, ennen kuin opettajat kutsuivat ryhmät koolle. Iltakoulu sai alkaa.

Ensimmäisenä oli vuorossa ihmiskimble. Menimme ryhmämme kanssa kentän päätyyn, jossa peli pidettiin. Tunnelma oli hyvä, hieman kylmästä säästä huolimatta. Neljän hulavanteen luokse kerättiin neljä oppilasta, ja siitä muodostuivat pelin joukkueet. Jokaisen hulavanteen sisällä oli neljä urheiluvälinettä: koripallo, hyppynaru, pieni maila ja sählypallo sekä jalkapallo. Näillä välineillä piti tehdä kymmenen ennaltamäärättyä liikettä, jonka jälkeen pelaajat juoksivat hyppyesteiden yli tarkkuusheittopaikoille. Tarkkuusheitossa heitettettiin joko renkaita tolppiin tai hernepusseja vanteiden sisälle. Onnistuneen heiton jälkeen pelaaja juoksi siirtämään joukkueensa pelinappulaa askeleen eteenpäin tikkailla ja meni suorittamaan saman uudestaan eri välineellä. 

Seuraava piste osoittautui meidän kohdallamme sählyksi. Tämä piste oli valittavissa aiemmin, ja toiset vaihtoehdot olivat LaPan järjestämä jalkapallo- tai Namikan koripallopiste. Sählyjoukkueet koostettiin yhteismielin kahden eri ryhmän jäsenistä. Peli pelattiin hyvillä mielin hämärtyvässä syysillassa. Pari mustelmaa pelinkulku antoi, mutta menoa se ei hidastanut esittelyihin siirtyessä.

Esittelypisteet koostuivat kolmasluokkalaisten lautasmalliesittelyistä, kahdeksasluokkalaisten Sokerit esiin -näyttelystä sekä eri toimintapisteistä päätalon luokissa. Nämä toimintapisteet sisälsivät muun muassa tanssipelin, rentoutumishuoneen sekä terveystietovisan. Näiden pisteiden jälkeen saimme juomat, joiden olisi ilmeisesti kuulunut maistua omenalta.


Tätä seurasi ohjattu fasciavalistus ja -huolto, jota kutsuttiin nimellä lihaskunto. Tällä pisteellä pääosin istuimme patjoilla kuuntelemassa selitystä fasciasta ja sen toiminnasta. Pääsimme myös rentouttamaan kehoamme erilaisilla fascialiikkeillä pehmorullien sekä piikkipallojen avulla.

Pääsimme vihdoin syömään ja vaihtamaan samalla siihenastisen koulupäivän kuulumiset sekä tapahtumat. Ruokana oli broilerikiusausta, joka maittoi hyvin aktiivisen päivän energiaksi. Ruoan jälkeen oli mahdollisuus ostaa vanhempainyhdistyksen järjestämästä kioskista jälkiruokaa.




Tekeminen jatkui sisätiloissa, mutta tällä kertaa cheerleadingin merkeissä. Tätä pistettä piti Lappeenrannan cheerleadingseura LoMa. Pääsimme harjoittelemaan cheerleadingin perusasentoja, omaa liikkuvuuttamme sekä testaamaan yksinkertaisia stuntteja nostamalla porukan pienimpiä. Kokeilimme esimerkiksi stunttia dead man, jossa yksi ihminen nostetaan ilmaan muiden käsille ja heitetään kerran ilmaan.

Ilta oli vielä nuori, alkoi vasta hiukan hämärtää, joten se oli hyvä tilaisuus frisbeegolfille. Kiekkoja piti hakea aivan talojen katoilta asti, mutta hauskaa oli. Opettajatkin pääsivät koettamaan heittotaitojaan koulun pihan omalla frisbeegolfradalla. Illan kylmyys ei hidastanut tässäkään lajissa, vaikka joidenkin tarvitsikin jo laittaa hanskat käteen.

Viimeisenä oli golfpiste. Oli jo aivan pimeää, mutta onneksi kirkkaat muovirinkulat, joita löimme metsikköön, erottuivat tummasta maasta hyvin. Laji osoittautui erittäin hauskaksi, sillä kerrankin pääsimme oikeasti lyömään jotakin niin kovalla tarmolla kuin huvitti. Kommelluksilta ei vältytty tässä lajissa, sillä eräs oppilas unohti pitää otteensa mailassa lyödessään. On vain kuviteltavissa, kuinka komeassa kaaressa painava maila lensi. Ketään ei kuitenkaan sattunut, ja ilta jatkui hauskalla ilmapiirillä, jossa kuitenkin oli jo illan kylmyyden kankeutta.




Ratkiriemukas iltakoulupäivä alkoi olla päätöksessään. Vielä jotkut vanhemmat ostivat kioskista iltanaposteltavaa, ennen kuin koulun ovet sulkeutuivat päivän päätteen merkiksi.

Teksti: Tiia Mykkänen, Maiju Nyrhi 8C

Myös kakkosluokkalaiset tykkäsivät iltakoulusta ja sen ohjelmasta. Tässä heidän kommenttejaan tapahtumasta:

- Iltakoulussa oli kivaa, koska minä sain kokeilla erilaisia pisteitä. Esimerkiksi jalkapallopiste oli tosi kiva. (Sofia Fedorova)
- Iltakoulussa oli kivaa tanssia ja venyttely oli myös kivaa. (Helmi Squrev)
- Iltakoulussa oli kivaa rentoutuspiste. Sähly ei ollut kivaa. (Siiri Pulli)
- Oli kivaa, koska oli eri urheilupisteitä. (Veeti Malaska)
- Kaikista kivointa iltakoulussa oli tanssiminen! (Enya Gritskov)
- Parasta oli tanssiminen! (Ella Posti)
- Sähly oli kaikkein kivointa. Oli myös kivaa, että illalla oli niin pimeää. (Oskar Niemelä)
- Minun mielestä iltakoulussa oli kivaa se, että siellä tehtiin yhteistyötä, pelattiin kivoja pelejä ja että vanhemmatkin saivat tulla. (Alina Ilina)
- Rentoutuspiste oli kiva, koska siellä oli rentouttavaa ja mukavaa. Oli kivaa, kun sai hieroa kaveria ja kaveri minua. (Venla Rinnepelto)
- Iltakoulussa oli kivaa, paitsi koripallopisteellä. Minun lempipiste oli rentoutuspiste! (Eira Näppäri)

Eläimet hyväntekeväisyyden kohteena

Neljäs luokka keräsi rahaa eläinten hyväksi

Itä-Suomen koulun 4. luokka osallistui Yritys Hyvä -kilpailuun. He osallistuivat kategoriaan "Yhdessä hyvää" ja järjestivät hyväntekeväisyystempauksen eläinten hyväksi. Luokka keräsi rahaa  tekemällä kioskin keskiviikkona 4. lokakuuta. Jokaisella oli tehtävä ja monet leipoivat kioskia varten. Oppilaat leipoivat myös opettajainhuoneeseen, josta tuli myös paljon tuottoa. Rahaa tuli yhteensä noin 140 euroa.

Miksi juuri eläimet?

Vaihtoehtoja oli monia, mutta eläimet herättivät eniten kiinnostusta. Eläinten viikko oli myös lähellä, joten eläimet tuntuivat oikealta valinnalta. Luokassa kävi myös eläintensuojelun "ammattilainen", Suomen Eläintensuojeluyhdistysten liitto SEY:n Anne-Mari Huurtomaa-Altarriba. Anne-Mari kertoi muun muassa eläinten oikeuksista.

Toimittajat Anni Mäki-Hokkonen ja Idun Söderlund haastattelivat luokan oppilaita ja opettajaa.

- Eläimiä olisi hyvä "arvostaa" enemmän, sillä eläimet ovat saman arvoisia kuin ihmiset, kertoo Taru Vitikainen.

Opettaja Tiina Seppälä kertoo, että tempaus oli todella tarpeellinen ja oppilaat oppivat valtavasti. Hän kertoo myös, että  eläimiä on aina hyvä auttaa.

Emilia Inkinen kertoo, että oli tulokseen todella tyytyväinen ja oli iloinen, kun sai auttaa eläimiä.

- Me opimme paljon eläinten oikeuksista ja eläimistä ylipäätään, kertoo neljäsluokkalainen poika.

Haastattelussa agility-harrastaja

Imatran yksikössä taiteiltiin erilaisia mediatuotoksia viimeisessä jaksossa, kun seiskaluokkalaisilla oli viestinnän valinnaiskurssi. Tällä videolla Suvi-Tuuli Skyttä kertoo, millainen harrastus on agility. Kameran takana ovat Essi Urpalainen, Sani Rantanen ja Senna Tuuli.

Keittäjien haastattelu Keke-viikolla

Koulumme Keke-viikon tiimoilta halusimme selvittää, mistä keittolan biojätteet muodostuvat ja mihin ne päätyvät, joten kyselimme näitä asioita koulumme keittäjiltä. Halusimme myös kysellä asioita, joita oppilaat eivät välttämättä keittolan toiminnasta tiedä.

Mikä on oppilaiden lempiruoka? Makaronilaatikko

Mikä on oppilaiden inhokkiruoka? Kaalikeitto ja kaalilaatikko

Mitä päätyy eniten bio-jätteisiin? Hedelmien kuoria ja karoja sekä hampurilaistarvikkeita

Mihin hävikki päätyy? Mullaksi ja bio-jätteisiin

Mistä ruoka tulee? HK:lta tulee lihat, Korpelalta vihannekset, Astikkalalta marjat, Arlalta maitotuotteet ja rasvat ja Merinovalta muita tuotteita.

Onko tulevaisuudessa suunniteltu uusia ruokalajeja? Ruokalistat suunnitellaan kolme kertaa vuodessa ja silloin ne uusiutuvat.

Onko ruokalassa tarpeeksi tilaa? Ei, tilaa on aivan liian vähän. Pitäisi olla ainakin kolme kertaa samankokoiset tilat.

Miten otatte huomioon eri kulttuurien ruokailutottumukset? Kulttuurit otetaan huomioon siten, että on monia ruokavaihtoehtoja.

Haastattelijat: Linda, Venny, Sani ja Inka, 7.lk.
Kuva: Essi Urpalainen

Mikä KEKE-viikko?

Imatran yksikössä vietettiin marraskuussa 21.–25.11. kestävän kehityksen viikkoa. Viikon aikana oppitunneilla ja välitunneilla askarreltiin kierrätysmateriaaleista, katsottiin aiheeseen liittyviä dokumentteja, opiskeltiin KEKE-sanastoa eri kielillä, juotiin Reilun kaupan kaakaota ja tutustuttiin Maailma 2030 -näyttelyyn.

Haastattelimme eri luokkien oppilaita KEKE-viikosta: Mitä tehtiin ja mitä jäi mieleen?

Mitä normaalista poikkeavaa teitte KEKE-viikolla?
– 3. lk. Aatos ja Emma: askartelimme kierrätysmateriaaleista.
– Esikoulu: Onni ja Sini: Askartelimme biojätepusseja taittelu oli kivaa mutta hankalaa.
– 6. lk. Viivi: Teimme monisteita ja puhuimme ilmastonmuutoksesta.
– 8. lk. Mette: Tunneilla puhuttiin aiheesta.
– 8. lk. Erno: Keskityin siihen, kuinka paljon otin ruokaa.

Mikä jäi mieleen?
– 3. lk. Aatos ja Emma: Päivänavaus.
– Esikoulu: Onni ja Sini: Askartelu, taittelut.
– 6. lk. Viivi: Ilmastonmuutoksesta puhuminen
– 8. lk Erno: Aamunavaus
– 8. lk Mette: erikoistunnit liittyen KEKE-viikkoon

Mitä mieltä olitte KEKE-viikosta?
– 3. lk Aatos ja Emma: Paras viikko!
– Esikoulu Onni ja Sini: Se oli kiva.
– 6. lk Viivi: Ihan kiva :)
– 8. lk Erno ihan kiva:)
– 8. lk Mette tosi kiva!

Haastattelijat: Essi ja Senna, 7. lk.
Kuvat: Tiina Seppälä

Vitosten talvirunoja

Lappeenrannan yksikön viidesluokkalaiset ryhtyivät runoilijoiksi. Äidinkielen tunneilla harjoiteltiin ensin runon rakennetta ja tunnusmerkkejä, minkä jälkeen oppilaat pääsivät kirjoittamaan omat runonsa. Valmiit tuotokset muokattiin vielä animaatioiksi.

Nauttikaa runoiljoidemme tuotoksista!

Tapataituruusviikko Lappeenrannassa

Lappeenrannan yksikössä kiinnitettiin erityistä huomiota hyviin tapoihin viikolla 50. Maanantaina huomion keskipisteeksi nostettiin yleinen siisteys, jolla on iso merkitys sekä viihtyvyyden että turvallisuuden suhteen. Kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset olivat tehneet postereita ja videoita, jotka ohjeistivat muita koululaisia pitämään yhteiset tilat siisteinä.

Tiistaina vuorossa oli neljännen luokan ”Kyllä Penakin osaa” -kampanja, joka muistutti hyvästä ruokailukäyttäytymisestä. Ruokalassa pitää esimerkiksi malttaa jonottaa rauhassa ja ottaa ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä.

Keskiviikon keskipisteenä oli kohtelias käytös. Seitsemäsluokkalaisten posterit perehdyttivät koululaiset eri kielten kohteliaisiin sanastoihin, joita oli mahdollista harjoitella myös Quizletissä. Lisäksi oppilaat alkoivat täyttää Kohtelias käytös -kymppilistaa, johon kerättiin merkintöjä muun muassa tervehtimiseen, kiittämiseen ja hymyilemiseen liittyen. Lista muistutti oppilaita esimerkiksi siitä, että myös koulumme keittäjiä ja siivoojia sekä naapurikoulujen opettajia pitää tervehtiä ja kiittää. Merkintöjen keräämistä jatkettiin loppuviikon ajan.

Torstaina sukellettiin sosiaalisen median maailmaan ja pohdittiin, mitä kohtelias käytös tarkoittaa some-ympäristössä. Kahdeksasluokkalaisten kokoamat ohjeet opastivat muun muassa kuvien julkaisun sääntöihin. Kommentoinnin kultaiseksi säännöksi kasit kirjailijat seuraavan ohjeen: ”Mieti ennen kommentin julkaisua, haluaisitko itse vastaanottaa samanlaisen kommentin.” Some-maailma asetti myös haasteita materiaalia tuottaneille kahdeksasluokkalaisille ja päivän vaikeimmaksi pulmaksi nousikin kysymys, missä kulkee raja hyvän läpän ja ilkeilyn välillä.

Viikon päätteeksi hyviä käytöstapoja pohdittiin myös koulun ulkopuolelle sijoittuvissa tilanteissa. Neljäsluokkalaiset olivat tehneet videoita, jotka osoittivat, miten tulee käyttäytyä esimerkiksi juhlissa, kirjastossa tai museossa.

Teksti ja kuvat: Anna-Kaisa Kouvo

Pieni kurkistus eskarin syksyyn

Aitoa iloa ja vapautunutta naurua. Vatsanpohjaa kutkuttavaa jännitystä ja joulukuun taikaa. Siitä on eskareiden loppusyksy tehty. Pienen lapsen ilo tarttuu aikuisenkin sydämeen ja lämpö täyttää huoneen kuin huoneen. Mikäpä olisikaan mahtavampi tapa solmia syyslukukausi yhteen. Alla on muutama tarina eskareiden suusta. Lisäksi muutamia pieniä onnenhetkiä kuvina jokaiselle. Eikös se ole niin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

Eskareiden joulukertomuksia

”No arvaa vaan kun mennään koko perhe yhdessä joulusaunaan mahat pulleina.”
”Yhesti meillä kävi niin että joulupukki oli laittanu niinku miun nimen äitin lahjaan ja äitin niinku miun lahjaan. Ja arvaappa mitä? Miun äiti sitten sai semmosen miulle sopivan villapuvun.”
”Mie en oikein siitä joulukinkusta hirvveeesti tykkää. Mie silleen olisin mieluummin vaan että vaikka makkaraa.”
”No luistellaan, sitte mennään mummolaan. Ainii ja saadaan ainaki tuhat tuhatta lahjapakettia.”

Vieraana kirjailija Mila Teräs

Maanantaina 28.11.2016 kirjailija Mila Teräs vieraili koulullamme. Hän kertoi omasta lapsuudestaan, kirjoittamisestaan ja urastaan 5.–9.-luokkalaisille. Teräs kertoi kirjoittaneensa ja lukeneensa aina paljon. Päiväkirjan kirjoittamisen hän aloitti 8-vuotiaana. Ensimmäisen novellinsa hän sai julkaistua 13-vuotiaana. Sen aiheeseen perustui myöhemmin hänen esikoisromaaninsa.

Kirjoja:
• Tyttö tulevaisuudesta (esikoisromaani)
• Sininen huone (nuortenkirja)
• Hämärinkäinen (lastenkirja)
• Perhosen varjo (nuortenkirja)
• Noitapeili (nuortenkirja)

Teräksellä oli lopussa aikaa, joten kysyimme häneltä pari kysymystä:

Montako kirjaa olet kirjoittanut?
– Olen kirjoittanut 16 kirjaa.

Milloin aloitit kirjojen kirjoittamisen?
– Aloitin kirjojen kirjoittamisen vuonna 2004.

Mistä kirjoitat mieluiten?
– Kirjoitan mieluiten fantasiakirjoja.

Miten suunnittelet kirjasi?
– Käyn eri paikoissa tekemässä muistiinpanoja, mutta en muuten kauhean tarkkaan.

Onko sinulla kirjailijaidolia?
– On, esimerkiksi Tove Jansson.

Mitä harrastuksia sinulla on?
– Opiskelen italiaa ja joogaan.

Haastattelu, teksti ja valokuva: Kerttu, Janita, Linda ja Laura, 7.lk.

S2-oppilaiden ajatuksia itsenäisyydestä sekä itsenäisyyspäivästä

Minulle itsenäisyys merkitsee siitä, että maa, missä minä asun, voi tehdä mitä vaan ja milloin vaan. Minulle itsenäisyyspäivä on kiva ja vapaapäivä. Itsenäisyydestä tulee mieleen päivä, milloin ei tarvitse tehdä mitään, se on vapaapäivä. Seuraavana vuonna eli 2017, Suomessa on isompi tapahtuma kuin vaan juhla; Suomi itsenäistyi 100 vuotta sitten!! Jippii!!
Alina Sharapova 7B

Itsenäisyyspäivää juhlitaan Suomessa 6. joulukuuta joka vuosi, 1919 vuodesta lähtien. Mutta Suomi kuitenkin itsenäistyi vuonna 1917. Tasavallan presidentti pitää itsenäisyyspäivän illalla suuren juhlavastaanoton Presidentinlinnassa. Juhlien televisiolähetys on suosittu ohjelma. Juhlien seuraamiseen kuuluu juhlijoiden asujen arvioiminen. Nykyisin juhliin kutsutaan 1 600–2 000 vierasta. Minä itse tykkään katsoa Linnan juhlia televisiosta perheen kanssa!
Arina 6B

En juhli itsenäisyyspäivää Suomessa mutta juhlin Latviassa: kaikki menevät silloin Riikaan ja siellä on ilotulitus. Joskus lentää lentokoneita. Samaan aikaan on markkinat, siellä myydään eri elintarvikkeita.
Larisa 6B

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917. Itsenäisyyspäivä on vakavamielinen juhla, johon liittyy sodan ja kaatuneiden muisteleminen. Itsenäisyyspäivänä on tapana sytyttää ikkunalle kaksi sinivalkoista kynttilää. Minusta on kiva, että ei ole koulupäivää. Minulle itsenäisyyspäivä on normaali päivä. Minun perheessä ei juhlita itsenäisyyspäivää.
Ivan 7B

Minun mielestä tämä on tosi hyvä juhla ja Suomi voi olla ylpeä tämän päivän! Se tapahtui vuonna 1917 6. joulukuuta. Ensi vuonna on 100 vuotta! Myös koulusta on vapaapäivä ja se on kivaa. Me harvoin katselemme televisiota, mutta haluan nähdä tänä vuonna linnan juhlat.
Veronika 8B

Itsenäisyyspäivän juhla-aamunavaus 2.12.2016

Perjantaiaamuna koko koulu kokoontui juhlistamaan Suomen itsenäisyyspäivää koulun saliin. Ohjelmassa oli eskareiden ja 1.-2.-luokkalaisten upeat musiikkiesitykset sekä 8.-luokkalaisten lyhyt näytelmä Suomen itsenäistymisestä. Lopuksi laulettiin yhdessä Maamme-laulu Pertun säestämänä, jonka jälkeen koulupäivä jatkui normaalisti. Kouluun palataan seuraavan kerran itsenäisyyspäivän jälkeen keskiviikkona 7.12, joten tiedossa on neljän päivän viikonloppu!

Elämä suomalais-venäläisenä

Teksti: Sabina Saarinen
Kuva: Mia Hakuli

Elämme maailmassa, jossa on yli 7 miljardia ihmistä, yli 200 eri maata. Maailmassa, jossa on satoja tai jopa tuhansia eri kulttuureja ja kieliä. Maailmassa, jossa joka ihmisellä on juuria eri puolilta maailmaa.

Minä olen syntynyt 19. syyskuuta vuonna 2001. Todella monet ihmiset luulevat, että olen syntynyt Venäjällä sen perusteella, että puhun venäjää, mutta ei. Olen syntynyt Latvian pääkaupungissa, Riikassa, yksityisklinikalla syksyisenä iltana.

Kun olin 2-vuotias, muutimme äitini ja isäni kanssa Suomeen, jolloin alkoi minun elämäni monikulttuurisessa perheessä ja maassa. Vaikka meidän perheen pääkieli on venäjä, kumpikaan vanhemmistani ei ole Venäjältä: äitini on Latviasta, kun taas isäni on syntynyt Saksassa, ja hänen isänsä on venäläinen ja äitinsä suomalainen. Minulla on siis juuria monista eri maista.

Asuin noin 9 vuotta Jyväskylässä ja kävin normaalia suomalaista koulua, jossa oli vain suomalaisia. Siinä ajassa minä olin jo saanut suomalaisen passin ja kansalaisuuden, joten teknisesti minä olin suomalainen. Puhuin, ymmärsin, ja kirjoitin suomen kielellä samalla tasolla ja jopa paremmin kuin monet muut suomalaislapset. Kuitenkin minun koulussani minua pidettiin outona ja ulkopuolisena, koska minun elämässäni ja perheessäni oli muita kieliä kuin suomi. Se oli heille ennen kuulematonta. Monien vuosien ajan minua kiusattiin ja yritettiin satuttaa jättämällä ulkopuolelle, haukkumalla ryssäksi ja kertomalla opettajille asioita, jotka eivät edes olleet totta. Oli myös niitä lapsia, joita se ei haitannut, ja he näkivät minussa ihmisen eivätkä venäläisen tai suomalaisen.

Kun olin aloittanut 4. luokan, isäni löysi suomalais-venäläisen koulun Lappeenrannasta. Silloin olin innostunut siitä erittäin paljon, sillä se tarkoitti sitä, että tapaisin monia venäläisiä, opiskelisin venäjää ja pääsisin sellaiseen paikkaan, jossa monikulttuurisuus on niin sanotusti normaalia. Nyt neljän vuoden jälkeen minulla on paljon positiivisia muistoja koulusta, ihmisistä, ja kaupungista.

Olen vuosien ajan pohtinut, minkä takia lapset ovat niin julmia. Ne viattomat, 5–8-vuotiaat lapset. Kuulostaa epäuskottavalta, eikö? Olen myös etsinyt tietoa siitä: kävi ilmi, että Jyväskylässä ei ole ikinä ollut maahanmuuttajien, pakolaisten yms. vastaanottokeskusta. Luulen, että juuri sen takia ihmiset eivät ole tottuneet siihen, että kaupungissa on muunmaalaisia ihmisiä kuin suomalaisia, mikä on sinänsä hauska asia, sillä juuri Jyväskylässä sijaitsee kansainvälisiä yliopistoja ja oppilaitoksia. Toisaalta kaikki koulut sijaitsevat kaupungin keskustassa, ja minä itse asuin 10 minuutin ajomatkan päässä siitä. Varmaankin kansainvälisyys ei yltänyt sinne asti…

Kun taas Joutsenossa on pakolaisten vastaanottokeskus, joka on toiminut monia vuosia, ja koska Lappeenranta ei sijaitse niin kaukana Joutsenosta, pakolaisvirta ja turvanhakijavirta on tullut myös Lappeenrantaan. Lappeenrannassa kansainvälisyys on siis tuttua, mistä on hyvänä esimerkkinä kansainvälinen yliopisto ” Lappeenranta University of Technology” eli LUT. Opiskelijat tulevat Lappeenrantaan eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Venäjältä. Vielä yksi asia, miksi Lappeenrannassa on paljon venäläisiä, on se, että Lappeenranta sijaitsee rajan vieressä.

Lopuksi haluaisin sanoa, että kenelläkään tässä maailmassa ei ole helppoa, olit sitten puhdas suomalainen vai latvialais-venäjäläis-saksalais-suomalainen. Mielestäni yksi suurimmista syistä ovat stereotypiat: suomalaiset asuvat igluissa, kotilemmikkinä jääkarhu, ja heillä on ympärivuoden -40 astetta, kun taas venäläiset juovat vodkaa joka päivä ja ratsastavat karhulla töihin soittaen balalaikkaa. Ehkä sellaisia ihmisiä on, en tiedä. Suurimmaksi osaksi on tuiki tavallisia ihmisiä, jotka opiskelevat ja käyvät töissä. Siksi toivon, että silloin kun minun ikäryhmäni ihmiset saavat lapsia, tätä ongelmaa ei enää olisi.

Hyvää isänpäivää!

Annut ja Ollit

Joensuun yksikön ekaluokkalaiset askartelivat näin hienoja Aapisen Annu- ja Olli-hahmoja.

Matka Kasibeen

– Aadalmiak! Voisitko käydä kaupassa?
– Kyllä täti!
Otin reppuni, kaksikymppiä ja lähdin. Ulkona vaivuin ajatuksiini. Mietin tietysti nimeäni, mitä muutakaan? Miksi Aadalmiak? Aina kun kysyn sitä tädiltäni, hän vastaa: – Isäsi antoi sen. Etkä voi kysyä häneltä.
– Tiedän sen, sanoin ääneen tajuamatta sitä.

Äkkiä törmäsin johonkin hyvin suureen ja pehmeään. Kohotin katseeni. Keskellä Yorkin syyskylmää katua makasi suurin kissa, mitä eläessäni olin nähnyt. Kissa nousi istumaan.
– Siinähän sinä olet Aadalmiak, kissa sanoi.
– Mistä tiedät nimeni?
– Kasibessa kaikki tietävät nimesi.
– Miksi?
– Koska minun nimeni on Aadalmiak.

Tuijotin kissaa. Tämä ei voinut olla totta. Tämän oli pakko olla unta. Nipistin itseäni. Se sattui.
– Olemme hukanneet jo tarpeeksi aikaa, lähdetään, kissa sanoi.
Kissa koukisti jalkojaan, jotta voisin kavuta sen selkään. Minä kiipesin. Miksi? En tiedä! Muistan, että minua pelotti. Pääni oli täynnä usvaa. En tiennyt mistään mitään...
Käännyin katsomaan taakseni. Kadulla seisoi tyttö, joka katsoi hölmistyneenä minua ja kissaa. Huomautin asiasta kissalle, mutta se sanoi vain: – Älä välitä, hänellä on oma seikkailunsa.
Me lähdimme.

– Aadalmiak, mikä on Kasibe? kysyin.
– Se on maa.
– Entä miksi sinä tulit hakemaan minut sinne?
Kissa ei vastannut heti, koska juuri silloin sen piti väistää pientä kivirykelmää.
– Koska kaikkien Aadalmiak-nimisten olentojen on määrä matkustaa Kasibeen minun kanssani.
– Miksi?
– Se on kirjoitettu tähtiin.
Äkkiä mieleeni tuli mieletön ajatus.
– Tiesikö minun isäni Kasibesta?
– Hän tietää yhä.
Olisin varmasti tipahtanut Aadalmiakin selästä, jos en olisi pitänyt kiinni.

Alkoi hämärtää. Katsoin taivaalle. Aurinko oli laskenut huomattavasti lähdöstämme.
– Miksi aurinko laskee noin nopeasti? kysyin.
– Siksi koska aika kuluu nopeammin.
– Miksi aika kuluu nopeammin.
– Että pääsisimme nopeammin Kasibeen.
– Mutta jos aika kuluu nopeammin, niin… Tai siis sinähän et juokse nopeammin ja…
– Älä vaivaa päätäsi sillä. On jo myöhä. Laskeudu selästäni. Tässä lähellä on vanha karhunpesä, voimme yöpyä siellä.

Laskeuduin Aadalmiakin selästä, ja kömmimme luolaan. Kissa käpertyi kerälle. Epäröin hetken, mutta käperryin kissan turkkiin. Siinä oli lämmintä ja pehmeää. Mutta minulla oli paljon kysymyksiä, ja kaipasin niihin vastauksia.
– Onko kaikkien Kasibessa asuvien olentojen nimi Aadalmiak?
 Aadalmiak nauroi. Hän nauroi lämmintä, kehräyksen kaltaista naurua.
– Voi rakas lapsi, luuletko ettei tähtiin mahdu muuta? Ei, on muunkin nimisiä, mutta tarkemmin en kerro nyt. Lepää, huomenna saavumme Kasibeen.

LOPPU (TÄLTÄ ERÄÄ...)

Teksti: Olga

Luetko sinä? -kampanja: Koirien syrjimistäkö?

Joensuun yksikön kahdeksasluokkalaiset osallistuivat valtakunnalliseen Luetko sinä -kampanjaan, jossa he lukivat Nadja Sumasen novellin Hihnan päässä elämä sanomalehti Karjalaisesta ja arvostelivat sen.

Koirien syrjimistäkö?



Mielestäni Nadja Sumasen kirjoittama novelli Hihnan päässä elämä (Karjalainen) oli
 mielenkiintoinen ja hyvin paljon erilaisia tunteita herättävä teos.



Aluksi novelli sai aikaan mielessäni hyvin paljon epämiellyttäviä
 tunteita, sillä ajattelin, että se liittyisi jollain tavalla koirien
 pilkkaamiseen tai hyljeksimiseen.
 Koska novellissa kerrottiin, miten päähenkilö tuntee syvää vihaa koiria
 kohtaan ja ei voi ymmärtää niiden ulkoiluttajia, aloitin lukemisen
 hyvin vastentahtoisesti. Novelli kuitenkin jatkui todella koukuttavasti ja surullisesti, mutta
 loppu sai aikaan onnen kyyneleet Pax-koiran ja koko päähenkilön 
perheen puolesta.



Lukiessani novellia aloin kiinnostumaan hetki hetkeltä enemmän. 
Novelli oli kirjoitettu todella koukuttavasti ja sen lukemisen kesken 
jättäminen olisi ollut hyvin haastavaa.
 Heti aluksi sain käsityksen siitä, että novellin päähenkilö oli poika
 ja Pax-koira oli rauhoittava ja ihana koira. Mielestäni on todella
 hyvä, että novelli oli kirjoitettu niin, että ihan kaikkia asioita ei 
ollut kuvailtu tarkasti, minkä takia lukija voi käyttää omaa
 mielikuvitustaan tarinan niin sanotun rungon vahvistamiseen.


Sain myös käsityksen siitä, että päähenkilö on hyvin tunnerikas
henkilö, jonka mieli muuttuu helposti.
Päähenkilön asemaan oli helppo samaistua ja siksi novelli herätti myös 
itsessäni hyvin paljon erilaisia tunteita.
 Toivoin päähenkilön puolesta, että hän saisi Paxin itselleen ja että 
kaikki kääntyisi parhain päin, mutta novelli kuitenkin tuntui muuttuvan 
vain enemmän ja enemmän surulliseksi. Olin menettänyt jo kaiken
toivoni, kunnes lopun tullessa kaikki asiat järjestyivät ja vuodatin
 muutaman onnen kyyneleen.


Nyt novellin luettuani tunnen itseni yhtä kokemusta rikkaammaksi, sillä 
novelli oli todella hyvä, vaikka aluksi vaikuttikin joltakin täysin
 muulta. Voisin ihan hyvin lukea esimerkiksi kirjan tai kirjasarjan
 perustuen tähän novelliin.
 Tiivistetysti siis novelli oli todella hyvä erilaisia tunteita 
herättävä surun ja ilon sekainen teos.



Iina-Emilia Sorsa, Itä-Suomen koulu

Luetko sinä? -kampanja: Tavallinen kuin talutushihna

Joensuun yksikön kahdeksasluokkalaiset osallistuivat valtakunnalliseen Luetko sinä -kampanjaan, jossa he lukivat Nadja Sumasen novellin Hihnan päässä elämä sanomalehti Karjalaisesta ja arvostelivat sen.

Tavallinen kuin talutushihna

Vuoden 2016 Luetko Sinä? -kampanjaan on valittu Nadja Sumasen novelli Hihnan päässä elämä (Karjalainen).

Päähenkilö ei voi ymmärtää, miten joku jaksaa raahautua ulos monta kertaa päivässä eläimen takia. Miten kenelläkään riittää kärsivällisyys noukkia maasta joka ikinen kakkakikkare? Hän ei voi käsittää koiranulkoiluttajia ennen kuin hän alkaa ulkoiluttaa Paxia, vanhan pariskunnan pientä koiranpentua. Pikkuhiljaa päähenkilön innostus lisääntyy ja lopulta hän on valmis jopa ottamaan koiran itselleen. Hänen vanhempansa eivät ole kovin innostuneita ajatuksesta ennen erästä huhtikuista lauantaiaamua...

Ensimmäisen lukukerran jälkeen novellista ei oikein löytynyt mitään sanottavaa. Se vaikutti tylsältä ja mitäänsanomattomalta. En löytänyt siitä mitään teemaa, eikä se herättänyt mielenkiintoani. Novelli vaikutti siltä, kuin se olisi kirjoitettu vasta lukemaan opetteleville. Juoni meni liian hitaasti eteenpäin ja tekstissä kerrottiin itsestäänselviä asioita. Ensimmäisten kahden kappaleen jälkeen pystyi arvaamaan loppuratkaisun.

Novellin kerronta oli melko yksipuolista. Esimerkiksi päähenkilön ajatukset jäivät mysteeriksi lukijalle, vaikka novellissa oli minäkertoja. Päähenkilön nimeä eikä sukupuolta paljastettu, mutta arvelin että päähenkilö oli tyttö, koska hän jutteli novellissa vain äitinsä kanssa. Novellin hahmot ja tapahtumat olivat hyvin todentuntuisia, mutta melko tylsiä ja helposti arvattavissa olevia. Nykyaikaiset ja ajankohtaiset yksityiskohdat, kuten pakolaiset televisiossa lisäsivät todentuntuisuutta.

Novellin hyveisiin ei kuulu mielenkiintoinen ja mukaansatempaava kerronta, vaan pienet, lähes huomaamattomat yksityiskohdat, esimerkiksi äidin reilun kaupan banaanit. Novelli ei kuulu mieleenpainuvimpiin novelleihin, mitä olen lukenut, eikä siitä jää lopultakaan paljoa sanottavaa. Se on tavallisesta arjesta kertova ihan tavallinen tarina.

Lyyti Linjama, Itä-Suomen koulu