keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Eläimet hyväntekeväisyyden kohteena


Neljäs luokka keräsi rahaa eläinten hyväksi

Itä-Suomen koulun 4. luokka osallistui Yritys Hyvä -kilpailuun. He osallistuivat kategoriaan "Yhdessä hyvää" ja järjestivät hyväntekeväisyystempauksen eläinten hyväksi. Luokka keräsi rahaa  tekemällä kioskin keskiviikkona 4. lokakuuta. Jokaisella oli tehtävä ja monet leipoivat kioskia varten. Oppilaat leipoivat myös opettajainhuoneeseen, josta tuli myös paljon tuottoa. Rahaa tuli yhteensä noin 140 euroa.



Miksi juuri eläimet?

Vaihtoehtoja oli monia, mutta eläimet herättivät eniten kiinnostusta. Eläinten viikko oli myös lähellä, joten eläimet tuntuivat oikealta valinnalta. Luokassa kävi myös eläintensuojelun "ammattilainen", Suomen Eläintensuojeluyhdistysten liitto SEY:n Anne-Mari Huurtomaa-Altarriba. Anne-Mari kertoi muun muassa eläinten oikeuksista.

Toimittajat Anni Mäki-Hokkonen ja Idun Söderlund haastattelivat luokan oppilaita ja opettajaa.

- Eläimiä olisi hyvä "arvostaa" enemmän, sillä eläimet ovat saman arvoisia kuin ihmiset, kertoo Taru Vitikainen.

Opettaja Tiina Seppälä kertoo, että tempaus oli todella tarpeellinen ja oppilaat oppivat valtavasti. Hän kertoo myös, että  eläimiä on aina hyvä auttaa.

Emilia Inkinen kertoo, että oli tulokseen todella tyytyväinen ja oli iloinen, kun sai auttaa eläimiä.

- Me opimme paljon eläinten oikeuksista ja eläimistä ylipäätään, kertoo neljäsluokkalainen poika.


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Terveisiä Moskovasta – keskiviikko 27. syyskuuta

Aamu alkoi niin hyvissä kuin huonoissakin merkeissä. Hyvissä merkeissä, koska tiedossa oli mukava päivä Moskovan nähtävyyksien parissa. Mutta huonoissa merkeissä, ainakin osissa Joensuun yksikön huoneista, koska yö oli nukuttu huonosti sänkyjen kovuuden ja huoneen kostean/ lämpimän ilman takia.

Kello 8 aikoihin alkoikin sitten tapahtumaan, kun koko porukka kokoontui aamupalalle hotellin alakertaan. Aamupala oli monipuolinen ja maukas, mutta hiukan epäilyttävä tiettyjen ruokien osalta. Heti aamupalan jälkeen lähdettiin metroasemalle ja siitä metrolla kohti Leninin mausoleumia. Jonotimme mausoleumiin jonkin aikaa, mutta se oli sen arvoista, sillä balsamoidun Leninin näkemisestä oli puhuttu jo monia viikkoja ennen Moskovaan lähtöä.

Mausoleumin jälkeen siirryimme katsomaan Kremliä. Kremli oli hieno ja monien kauniiden rakennusten peittämä alue. Kremlin paikkojen ihastelu jäi kuitenkin meillä oppilailla hiukan vähäiseksi, koska mieltä kuumotti koko ajan suuri nippu tehtäviä, jotka täytyi saada tehtyä ennen Moskovasta lähtöä.

Kremlissä käynnin jälkeen lähdimme hiukan väsyneinä ja palelevina, mutta silti iloisina kävelemään kohti ravintolaa. Ravintolassa söimme monipuolisen, perinteisen venäläisen aterian, joka oli hieno lähikosketus venäläiseen kulttuuriin.

Herkullisen (ainakin joidenkin mielestä) ruokailun jälkeen olikin sitten mukava lähteä vatsat täynnä kohti ostoskeskusta. Shoppailun jälkeen lähdimme kävellen Arbat-kadulle, jossa jakauduimme haluamiimme porukoihin ja lähdimme syömään ja shoppailemaan sekä täyttämään tehtävälappuja.

Raskaan päivän jälkeen palasimme metrolla takaisin hotellille. Hetken hotellilla oltuaan osa porukasta lähti käymään lähimarketissa ja muut jäivät hotellille pitämään hauskaa luokkalaisten seurassa.

Hotelli keskiviikkoiltana kauppareissun jälkeen

Teksti ja kuva: Iina, Sonja, Pinja

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Älä heitä ruokaa roskiin!

Koulumme osallistui Hävikkiviikkoon 11.–17. syyskuuta yhdessä ruokalan ja Etelä-Karjalan jätehuollon kanssa. Etelä-Karjalan jätehuolto piti eskareille Jätejengi-nukketeatteriesityksen ja keskusteli heidän kanssaan jätteiden kierrätyksestä. Alla eskareiden sanelema teksti nukketeatteriesityksestä.


Etelä-Karjalan jätehuollon nukketeatteri kävi eskarissa maanantaina. Kaksi matoa kertoi meille roskien ja tarpeettomien tavaroiden kierrättämisestä. Tavaroita esittävät nuket kertoivat, mihin heidät pitäisi viedä käytön jälkeen.

Opimme, että metallitölkki pitää viedä metallikierrätykseen. Käytetyt kengät voi viedä kirpputorille. Muovipullon voi palauttaa kauppaan ja saada siitä rahaa. Ketsuppipurkin voi viedä muovikeräykseen. Hyvässä kunnossa olevan nojatuolin voi viedä kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Sanomalehti pitää heittää paperikeräykseen. Maitotölkin voi käyttää askarteluun tai laittaa kartonkikeräykseen. Tyhjän hillopurkin voi käyttää uudestaan tai laittaa lasikeräykseen. Moottoriöljypurkki pitää laittaa ongelmajätteisiin. Syödyn omenan voi laittaa biojätteeseen tai kompostoriin. Vanha tietokone pitää viedä kauppaan, josta se lähtee kierrätykseen.

Oppilaille kerrottiin hävikkiviikosta ja hävikkiruuasta aamunavauksessa, jossa nostettiin esiin ruuan matka pellolta pöytään sekä ne lukuisat vaiheet, jotka ruualle tehdään ennen kuin se päätyy eteemme. Aamunavauksessa kerrottiin myös lukujen avulla, kuinka suurista määristä on kyse. Jokainen suomalainen nimittäin heittää keskimäärin 24 kg syömäkelpoista ruokaa pois. Kotitalouksissa heitetään useimmiten pois leipää, valmisruokia, liha- ja kalatuotteita, tuoreita hedelmiä, vihanneksia, juureksia ja marjoja sekä kahvia.

Kotitalousopettaja johdolla oppilaat pohtivat, miten ylijäänyttä ruokaa voidaan hyödyntää uudelleen. Erilaisia reseptejä kertyikin paljon.

Hävikkiviikon reseptit (7lk) 

Älä heitä hukkaan vaan muuta muuksi ruoaksi! – uusia aterioita ruoantähteistä
  • Jauheliha- ja kinkkukastike > makaroonilaatikon täytteeksi, lämpimien voileipien päälle, tortillojen tai pitsan täytteeksi  
  • keiton loppu > risoton pohjaksi, lisää vain riisiä, makkaraa, herne-maissi-papupussi 
  • keitetyt perunat > perunasalaattiin, pyttipannuun, muussiin, munakkaan täytteeksi 
  • riisipuuron jämät > karjalanpiirakan täytteeksi 
  • mannapuuro > pannariin, lisää vain maitoa ja pannariaineksia 
  • kuivakakku tai kaura- ja suklaakeksit  > pappilan hätävara, lisää hedelmiä sekä kerma- ja vaniljavaahtoa
  • pullat > köyhät ritarit, korput 
  • pullataikinan loppu > mustikkapiirakka

Ruokalan väki punnitsi ruokalassa syntyvän biojätteen määrää Hävikkiviikkoa edeltävällä viikolla, hävikkiviikolla ja vielä sitäkin seuraavalla viikolla. Ruokahävikin vähenemisestä he lupasivat jäätelöt oppilaille. Jäätelöt tarjoiltiin Hävikkiviikon jälkeisellä viikolla. 

Kestävän elämäntavan ja matkailun kurssilla tuotettiin taulukko biojätteenmäärää varten sekä muita kannustavia kylttejä ruokahävikin vähentämiseen. Oppilaatkin innostuivat kannustamaan toisiaan hävikin pienentämiseksi. Toivotaan, että sama meno jatkuu läpi vuoden.



Hävikkiviikon biojätemääristä 4. luokan oppilaat laativat matematiikan tunnilla diagrammeja ja pohtivat syitä erisuuruisiin biojätemääriin. Esiin nousivat muun muassa seuraavat seikat: Päivänä, jolloin tarjoiltiin hedelmiä, biojätteen määrä oli suurempi. Kalaruokapäivinä biojätettä syntyi enemmän. Erityisen pieni biojätteen määrä oli päivänä, jolloin tarjoiltiin makaronilaatikkoa. Oppilaiden mukaan heidän kuuleminen ruokalistaa suunniteltaessa voisi vähentää biojätteen määrää.



Etelä-Karjalan jätehuolto piti myös Kierrätysguru-jäterasteja neljännelle luokalle ja esittelyn jätehuollosta sekä Kierrätysguru-jäterastit kestävän elämäntavan ja matkailun kurssilaisille. Parhaiten menestyneet ryhmät saivat muistoksi Etelä-Karjalan jätehuollon pipot ja kaikille jaettiin heijastimet.


lauantai 16. syyskuuta 2017

Радость живёт в детях!


Время волшебников прошло? Или их можно найти среди нас? Дети, дети - это самые настоящие волшебники. Их мечты и представления о жизни чисты и удивительны. Возьмём Маленького Принца. Он верил в любовь и не переставал искать дружбу. Или Суок, которая прошла все испытания и нашла своего брата.

Нам повезло, что мы попали на театральный фестиваль в городе Йоэнсуу. В нем участвовали детский музыкальный театр г. Реутов и Выборгский детский театр. Мы посмотрели музыкальное представление "Пятнадцать песен о разлучённых детях" по мотивам сказки "Три толстяка" Ю. Олеши и кукольное театральное представление "Маленький принц".

Особенно нам понравилось восхитительное пение маленьких актеров. Они пели так искренне и вживаясь в свою роль, что каждый зритель ощущал всю глубину этой сказки, даже тот зритель, который не понимал русский язык. До этого спектакля мы познакомились с творчеством Ю. Олеши и считаем, что артистам удалось уловить и передать тайный смысл, который скрывается между строк этой истории. 

И, конечно, никто не остался равнодушным, как семилетный малыш играл маленького принца! Именно таким мы и представляли маленького принца, читая произведение Экзюпери.

Хорошо, что у нас иногда появляется возможность увидеть юные таланты из России и насладится их творчеством!

perjantai 1. syyskuuta 2017

Hurjan hauska perjantai


Lappeenrannan yksikössä kuljettiin perjantaina 25. elokuuta rastilta toiselle, kun peruskoulun oppilaat ja opettajat viettivät Kaverikierros-toimintapäivää. Koulun sisä- ja ulkotiloihin oli pystytetty erilaisia toimintarasteja, joiden ohjelmassa oli muun muassa krokotiilijoen ylittämistä, viestijuoksua, tanssimista ja älynystyröiden testaamista.

– Tykkäsin viestijuoksuista, sain olla reppuselässä. Tykkäsin myös krokotiilijoesta, koska pääsin koko ajan siirtämään laatikkoja. Oli kivaa, kun päästiin laulupisteeseen. Sain kirjoittaa. Meidän ryhmän nimi oli Kotkat, kolmannen luokan Eva Mitrofanova kuvailee Kaverikierros-päivän ohjelmaa.


– Kaukalossa pelaaminen oli kivaa. Kaukalossa sai vuorotellen laukoa maaliin ja maalin takana oli tutka, mikä otti selvää, kuinka kovaa pallo meni maaliin. Oman räpin tekeminen oli myös hauskaa. Kaverikierroksen ryhmät oli mielestäni hyvät ja myös palvelut, kolmasluokkalainen Joona Joensuu täydentää.

Oppilaat kiersivät rasteja ryhmissä, joissa oli jäseniä jokaiselta luokka-asteelta. Samassa porukassa oli siis väkeä aina eskarista ysiluokkalaiseen saakka.

– Kivointa oli se luottamus, mitä meille annettiin ryhmän vanhimpina. Ohjasimme nuorempia ja saimme olla äänessä, yhdeksännen luokan Valtteri Nuottamo kommentoi.

Sekaryhmät pistivät oppilaat myös venymään ja kokeilemaan tehtäviä, jotka eivät kuulu omalle mukavuusalueelle.


– Idea oli ihan hyvä mutta toteutus erikoinen. Ysiluokkalaiset eivät mielellään leiki keppareilla esimerkiksi. Ysiluokkalaiset ovat kuitenkin vanhimpia, joten heidän täytyy pitää yllä hyvää ysiluokan mainetta eli olla aikuismaisia jollain tapaa. Mutta oli kivaa auttaa pienempiä ja ystävystyinkin siellä muutaman pienen kanssa, Safira Paavola pohtii.

Ystävän löysi myös kolmannen luokan Annika Väisänen, joka piti vauhdikkaiden liikuntarastien lisäksi myös oman laulun tekemisestä.

– Viestijuoksut olivat todella kivoja. Sain reppuselkäjuoksussa uuden ystävän. Opin pelaamaan jalkapalloa ja heittämään frispiitä. Se oli hauskaa. Meidän laulu oli hauskin. Sitä oli todella kiva tehdä. Nauroimme niin kovaa, että sukat pyöri jaloissa! Keppihevosetkin olivat hauskoja ja esteet helppoja, Väisänen kertoo.


Kaverikierroksen ryhmät eivät olleet oppilaille täysin uudet, sillä ne koottiin jo tiistaina 15. elokuuta. Ensimmäisessä tapaamisessaan jokainen ryhmä päätti itselleen nimen ja valitsi keskuudestaan vastuuoppilaan. Osa ryhmistä keksi myös yhteisiä kannustuslauluja ja -huutoja sekä salaisia tervehdyksiä

 – Aluksi ryhmämma oli aika hiljainen, mutta krokotiilimerirastin aikana teimme paljon yhteistyötä. Se oli viimeinen rastimme ja lähdimme kotiin iloisilla mielin, yhdeksäsluokkalainen Laura Schönberg kertoo.


Samantyyppisen havainnon oli tehnyt Lauran luokkakaveri Aleksei Zeleznjakov, jonka tiimi oli todella kiva.

– Oli hyvä joukkuehenki, kaikki tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa, Aleksei tiivistää.

Perjantain Kaverikierroksella huomasikin, että ryhmät olivat alkaneet hitsautua yhteen ja samaan porukkaan kuuluvat oppilaat pitivät huolta toisistaan. Aurinkoinen sää helli rastilta toiselle kiertäviä ryhmiä ja tunnelma koulualueella oli todella hyvä. 


– Krokotiilijoki oli hauska, koska siinä oli pohdittavaa ja se kohotti yhteishenkeä. Parasta kaverikierroksessa oli se, että sai olla ulkona. Ryhmät olivat mielestäni hyvät. Viestijuoksut olivat hyviä, koska viestit olivat erilaisia, kolmasluokkalainen Simo Asikainen tiivistää.


Kaverikierroksen tarkoituksena on tutustuttaa koulumme oppilaat toisiinsa ja lisätä yhtenäiskoulun luokkien välistä yhteishenkeä. Lisäksi ryhmissä toimiminen madaltaa luokka-asteiden välisiä rajoja ja osoittaa oppilaille, että kaverina voi olla myös itseä nuorempi tai vanhempi koululainen.

– Kaverikierros teki perjantaista hurjan hauskan! Kaikissa rasteissa oli mukavaa, mutta paras oli krokotiilijärvi- ja hämähäkinseittirasti. Oli myös ihana huomata, miten toisilleen liki tuntemattomat ihmiset alkoivat toimia yhdessä ja tauoilla ihan vain juttelemaan niitä näitä. Isot auttoivat pienempiä ja pienemmät isoja. Ja maskottipandasta pidettiin hyvää huolta! ysiluokan Emma Lednikova kuvailee.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Haastattelussa agility-harrastaja


Imatran yksikössä taiteiltiin erilaisia mediatuotoksia viimeisessä jaksossa, kun seiskaluokkalaisilla oli viestinnän valinnaiskurssi. Tällä videolla Suvi-Tuuli Skyttä kertoo, millainen harrastus on agility. Kameran takana ovat Essi Urpalainen, Sani Rantanen ja Senna Tuuli.

3.-luokan retki Sortavalaan

Me kolmoset lähdimme torstaina kello 6.00. Matka kesti kaksi tuntia ja rajalla meni noin tunti. Rajalla meidän piti näyttää passimme noin neljä kertaa. Venäjän puolella näimme kaksi vesiputousta ja Paasovuoren. Perillä menimme Kuhavuorelle. Kuhavuoren huipulle oli 157 porrasta. Kuhavuorelta oli hyvät näkymät. Tullessa Kuhavuorelta me näimme vanhan tyttökoulun ja poikakoulun. Me kävimme syömässä Serdobol-ravintolassa ja leikkipaikassa. Alkupalana oli salaattia, pääruokana oli keittoa ja riisiä ja kanaa, lopussa saimme teetä. Sitten kävimme Pohjois-Laatokan museossa. Museossa oli kivi- ja nukkenäyttely. Sitten menimme shoppailemaan pienissä ryhmissä Jarmarka-nimiseen kauppakeskukseen. Saimme ostaa, mitä halusimme viidessäkymmenessä minuutissa. Sitten lähdimme kotimatkalle. Menimme vielä rajan lähellä olevaan pieneen kauppaan, jonka nimi oli Kolmas. Sieltä ostimme karkkeja ja pomppupalloja. Tulimme koululle noin puoli seitsemän.

Teksti: Sanni Mäkiranta, Elina Ruusuvuori ja Nella Voutilainen, 3.-luokka


Matka kesti 3 tuntia ja 30 min. Passit piti näyttää ainakin kuusi kertaa, jos paluu & tulomatka lasketaan. Näimme kaksi vesiputousta. Ruokana oli aluksi salaattia, sitten keittoa ja vielä sitten riisiä ja kanaa. Sen jälkeen menimme leikkipuistoon. Menimme Kuhavuorelle, sieltä oli hyvät näkymät. Shoppailu oli mukavaa, venäläiset karkit olivat hyviä. Matkalla ja paluumatkalla käytiin myös kaupassa nimeltään Magasin suomeksi kirjoitettuna. Museossa kerrottiin kivistä ja nukeista. Museossa pystyi tekemään tulivuoren hiekasta. Varmaan kaikki ostivat karkkia kaupoista. Toinen kauppa oli nimeltään Jarmanka. Sortavalassa oli mukavaa kierrellä. Näimme koulun ja Runonlaulajapatsaan. Näimme Laatokan. Paluumatkalla herkuteltiin paljon. Näimme Paasovuoren, joka oli todella iso. Yhdessä talossa oli ampumisen jälkiä. Matkalla näimme ränsistyneen paikan. Oli kiva palata kotiin.

Teksti: Kuuno Liminka 3.-luokka